Espoossa, maaliskuun 10. päivänä, vuonna 2019
Etelä- ja Pohjois-Korea ovat juuri ilmoittaneet yhdistyvänsä.
Kehityskulku alkoi vuosi sitten tammi- ja helmikuussa 2018. Tammikuussa Pohjois-Korean elämisen resurssit olivat entisestään niukentuneet. Ydinaseuhittelu Yhdysvaltain silloisen presidentin Donald Trumpin kanssa johti tilanteeseen, että Pohjois-Korea alkoi oikeasti pelätä sotaa ja sitä seuraavaa valtaeliitin romahtamista. Siellä oli muutenkin väsähdetty vanhaan tilanteeseen ja oli noussut halu lähentyä eteläisen naapurin kanssa, aina yhdistymiseen asti.
Helmikuussa 2018 pidettiin Pyeongchangin talviolympialaiset. Niiden avajaisissa Etelä- ja Pohjois-Koreoiden edustajat kantoivat olympiasoihdun yhdessä torniin, jossa olympiatuli sitten sytytettiin. Kisoissa oli paljon pohjoiskorealaisia niin urheilijoina, diplomaatteina kuin cheerleadereinä, joista viimeksi mainitut kaikkein näkyvimmässä osassa. Jopa Pohjois-Korean silloisen diktaattorin pikkusisko Kim Yo-jong oli paikalla.
Kun tuo satojen ihmisten olympiadelegaatio palasi kisojen jälkeen takaisin Pohjois-Koreaan, he veivät mukanaan sanaa siitä, miten heihin oli enimmäkseen suhtauduttu positiivisesti ja miten hyvältä elämä naapurivaltiossa vaikutti. Vaikka tämä tieto siellä ei koko kansalle levinnytkään, se varmasti varmasti entisestään pehmitti asenteita suopeammiksi naapurivaltioiden yhdistymiselle. Etelä-Korean puolella jo kisojen aikana delegaation läsnäolo oli tuonut mieliin, että miksipä nämä kaksi valtiota eivät olisi yhtä.
Korean niemimaalla on vain yksi kansa ja yksi kieli, ja kahden valtion olemassaolo on johtunut 1950-luvun suurvaltapolitiikasta. Vastaava yhdistyminen on tapahtunut aiemminkin; ennen oli kaksi Saksaa, kunnes ne yhdistyivät vuonna 1990.
Toistaiseksi on vielä epäselvää, mitä Pohjois-Korean valtiojohdolle tapahtuu. Molemmissa maissa kuitenkin kansa jo riemuitsee kaduilla.
Ja sitten heräsin…