Kansalaisaloite

Kansalaisaloitteet eivät saa raueta eduskuntavaalien yhteydessä

Nykyisin eduskunnan käsittelyssä olevat kansalaisaloitteet raukeavat eduskuntavaalien yhteydessä. Tämä on turhaa, ja asia on mahdollista korjata tässä esiteltävällä kansalaisaloitteeella.

Tämän kansalaisaloitteen luomisen aikaan 27.3.2023 oli kansalaisaloitteita laadittu yhteensä 1436 kappaletta. Näistä 64, eli 4,5 % oli jätetty eduskuntaan käsiteltäväksi. Ensimmäiset aloitteet tehtiin vuonna 2012, joten luvut kattavat 11 vuoden jakson.

Nyt keväällä 2023, kun vanha eduskunta on päättänyt työskentelynsä vaalien alla, jäi siltä kymmenen kansalaisaloitetta käsittelemättä. Kunkin eteen on tehty valtava työ, mutta vaalien yhteydessä ne siltä raukeavat. Varhaisin noista kymmenestä raukeavasta aloitteesta on jätetty eduskuntaan helmikuussa 2021. Aloitteen tekijät ovat luultavasti luulleet, että kaksi vuotta olisi riittänyt eduskunnalle, mutta näin ei ollutkaan.

Kansalaisaloitelakia muutettiin vuonna 2019. Muutoksen jälkeen aloitteen kannatusilmoitukset on toimitettava Väestörekisterikeskuksen tarkastettavaksi vuoden kuluessa siitä, kun tarvittavat 50 000 kannatusilmoitusta on kerätty. Aiemmin määräaika oli kuusi kuukautta. Lisäksi määräaika, jona aloite tulee toimittaa eduskunnalle, piteni puolesta vuodesta vuoteen. Tavoitteena oli välttää aloitteen raukeaminen vaalikauden päättyessä, kun aloitteen tekijä voi arvioida, jättäisikö aloitteen vanhan vai uuden eduskunnan käsiteltäväksi.

Jo silloin oli nähtävissä, että määräajan pidennys ei korjaa perusongelmaa. Nyt tämä on tullut todistettua, kun kahden vuoden käsittelyaika ei riittänyt eduskunnalle. Niinpä ainoa todellinen korjaus on se, mitä tässä kansalaisaloitteessa esitetään. Perustuslakiin tulee lisätä yksi virke, joka sanoo, että eduskuntaan tulleet kansalaisaloitteet eivät raukea vaalien takia.

Kansalaisaloite on linkissä https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/11980

Uskomme, että tämän kansalaisaloitteen toteuttaminen lisää suomalaista demokratiaa. Haluamme tehdä demokratiatyötä myös eduskunnassa ja siksi olemme sinne ehdolla 2.4. vaaleissa.

Sakari Kouti, Oulun vaalipiiri
Rami Käkönen, Varsinais-Suomen vaalipiiri
Jonni Lehtiranta, Helsingin vaalipiiri
Ninni Saarinen, Savo-Karjalan vaalipiiri
Mikko Viilo, Uudenmaan vaalipiiri

Sakari Kouti

Seuraa minua Twitterissä